Nykyisin subwoofer tai tuttavallisemmin subbari on oleellinen osa laadukasta äänentoistoa. Vaikka subbari onkin melkeinpä vakiovaruste nykyään, alettiin subbareita käyttämään aktiivisesti vasta 70-luvulla ja sille omistettuja ääniraitoja alkoi ilmestymään vasta 90-luvulla, CD-levyjen yleistymisen myötä. Kotona yleensä subbarista puhuttaessa tarkoitetaan aina aktiivisubwooferia. Autoissataas yleensä ne ovat passiivisia ja itse vahvistin on jossain muualla kuin subbarin kotelossa.
Ensimmäiset subwooferit otettiin käyttöön elokuvateattereissa
Saadakseen värinää ja tunnetta elokuviin isot elokuvatalot alkoivat asentamaan subwoofer laitteita elokuvateattereihin saadakseen lisää tehosteita elokuviin ja parantaakseen myyntiään. 1990 CD-Levyjen yleistymisen myötä alkoivat myös subwooferit myymään. Alkuun myynti oli enemmän hifi-intoilijoiden hommaa mutta nykyään melkeinpä kaikki kotiteatterijärjestelmät sisältävät ainakin yhden subwooferin. Suosituimmat kotiteatterit ovatkin 5.1 järjestelmiä, eli 5 kaiutinta sekä 1 subwoofer.
Subwoofer Elementtejä löytyy nykyään kaikkialta
Erilaisia bassojen parannuskeinoja on ruvettu käyttämään kaikissa paremman luokan kaiuttimissa.
Hyvänä erimerkkinä voidaan ottaa Polk Audio T15 kaiuttimet jotka ovat laadukkaat mutta edulliset kaiuttimet. Kaiutinkotelo on refleksikotelo tai bassorefleksikotelo jossa parannetaan alaääniä. Kotiaudioon on ilmestynyt myös todella erikoistuneita järjestelmiä jolla parantaa alaääniä, kotiteatterit joissa on 2 tai jopa 4 subbaria eivät ole enää niin harvinaisia. Suurimmassa osassa tapauksista yksi hyvänlaatuinen subbari tekee tempun, esimerkiksi Polk Audio HTS 10 Aktiivisubwoofer. Monipuolinen subbari jossa on sisäänrakennettu vahvistin luo syvän bassoäänen ja siitä voi suoraan säätää sekä voimakkuutta että alipäästöä.
Premium-luokan autoissa subwoofer on vakiona
Edullisissa autoissa subbaria ei yleensä saa mukana autoon. Kalliimmat autot kuten Audit, Bmw ja Mercedes ovat alkaneet sisällyttämään subwooferin osana laadukasta äänentoistoa keskitason malleista lähtien. Autoja suunnitellessa mietitään paikka refleksikotelolle tai subwooferille osana auton suunnittelua. Eteenkin todella kalliimmat mallit kuten audi A5 tai A7 tarjoavat parannettua äänivaihtoehtoa sellaisilla nimillä kuin JBL, Harman / Kardon sekä Bang & Olufsen.
Yllä oleva kuva havainnollistaa hyvin miten paljon autojen äänentoistoa on mietitty kalliimmissa malleissa. Kyseinen kuva on Bang & Olufsen äänentoistojärjestelmän havainnollistamiskuva. Mikäli uuden auton hankinta tai ainakaan kalliimmasta hintaluokasta ei ole ajankohtaista voi äänentasoa nostaa Auton Subwoofer-paketilla.
Oikea hifilaitteisto on sellainen joka täyttää omat tarpeet
Muistakaa kuitenkin että hyvä äänentoisto tarkoittaa tasapainoa ylä-, keski- ja alaäänien välillä. Asiantuntijamme pystyvät opastamaan miten rakennetaan kirkas ja laadukas äänimaailma kotiin tai autoon.
Vaikka kaverilla olisi 3000W järjestelmä autossaan ei tämä tarkoita että itsellä pitäisi olla vähintään samanlainen. Niin autoon kuin kotiin tarvitaan sellaiset laitteet jotka täyttävät omat tarpeet. Iso olohuone voi tarvita enemmän tehoa, pienessä olohuoneessa se voi mennä hukkaan. Samat periaatteet pätevät myös autoihin. Teho ei myöskään tarkoita laatua, laadukas ääni voidaan saada aikaan edullisilla mutta laadukkailla elementeillä. Äänentoistossa korkeampi hinta yleensä korreloi parempaan laatuun, korkeampi hinta voi tosin korreloida myös koreampaan tehoon mitä ei aina tarvita.
Hifitalolla meillä on useita asiantuntijoita jotka auttavat valitsemaan parhaat tuotteet oman budjetin puitteissa. Tällä tavalla voit varmistaa että saat parasta vastinetta rahoillesi.
Kotiteatterin subwoofer on kodin ❤
Valikoimastamme löytyy useita eri hinta- ja kokoluokan malleja, joista voit valita itsellesi sopivimman. Hyvä subwoofer tuo äänentoistoon ulottuvuutta, jota ei kaiuttimilla saavuteta ja se on olennainen osa musiikin kuuntelua ja kotiteatterin äänentoistoa, jotta elokuvien räjähdykset tuntuisivat rintakehässä asti. Subwooferia tarvitaan myös musiikintoistossa, jotta kuulijalle välittyisi musiikin matalimmatkin taajuudet.
Kotona aktiivisubwoofer = subwoofer
Käytännössä kaikki kotihifi subwooferit ovat aktiivisia. Tämä tarkoittaa vain sitä, ettei sitä varten tarvita erillistä vahvistinta, vaan laitteen takana on upotettuna vahvistin, jossa on usein myös tarvittavat säädöt esimerkiksi äänenvoimakkuudelle, suotimelle sekä vaiheelle. Mitä enemmän säätöjä laitteesta löytyy, sitä paremmin saat sen sopimaan huoneeseesi ja muihin kaiuttimiin.
Subwooferin sijoitus
Subbareiden sijoittamisessa huoneeseen on sellainen "helppous" verrattuna muihin kaiuttimiin, että korva ei pysty tarkasti erottamaan mistä suunnasta ääni tulee. Basso kaiutin voi siis olla kuulijaan nähden melkein missä tahansa ja ääni välittyy silti. Suurin tekijä minkä tahansa kaiuttimen sijoittamisessa huoneeseen tulee huoneen akustoinnista. Tämä ei tarkoita, että täytyy välttämättä ensin sijoittaa tuhansia euroja akustointimateriaaleihin, vaan kotikäytössä riittää esimerkiksi kirjahyllyt ja matot jo estämään haitallisimpia ääniä.
Sijoittamien on siis melko vapaata, mutta nyrkkisääntönä kannattaa silti pitää sitä että bassokaiutin olisi jossain pääkaiuttimien lähellä. Tällä tavoin onnistuu subbarin integrointi pääkaiuttimiin parhaiten. Eri sijoituspaikkoja kannattaa kokeilla ja yksi tapa löytää hyvä paikka on ensin asettaa subwoofer "kuuntelupaikalle" ja itse lähteä kömpimään nurkkiin. Missä subbari kuulostaa parhaalta, niin iskee sen sinne.
Autosubbarit pysyvät autossa
Voi tuntua houkuttelevalta ottaa vanha autosubbari kotiin, mutta se on huono idea. Autohifiin tarkoitettuna se ei toimi samalla tavalla kotona kuin autossa. Harvalla on ilmatilavuudeltaan niin pientä huonetta kuin tyypillinen auto on. Toinen ongelma tulee siitä, että autosubwooferit ovat passiivisia, joko ulkoisella vahvistimella, jolloin tarvitaan vahvistin, tai koteloon upotettu vahvistin on tehty vastaanottamaan auton akusta tasavirtaa, eli se vaatii usein kalliin muuntajan väliin joka tapauksessa.
Jos kaipaat siis autosubwooferia, niin katso esimerkiksi subbaripakettivalikoima.
- Uusi ikkuna