Erilaiset yhtiöt ovat huomanneet että pelaajat ovat hyvä kohderyhmä jolle myydä tuotteita, tuoteryhmiin kuuluu hiiret, näppäimistöt, näytöt sekä tietysti tietokoneen eri komponentit. Konsolipelaajia ei ole unohdettu ja heillekin löytyy erilaisia vaihtoehtoja aina ohjaimista erilaisiin lisälaitteisiin.

Useamman vuoden ajan äänentoistolle on kuitenkin annettu enemmän huomiota, syynä tähän on osaltaan kalliiden tuotteiden 3–5 vuoden takuu jolloin on vaikeaa lähteä myymään uusia tuotteita vanhojen tilalle. Valitettavasti äänentoiston puolella yhtiöt ovat onnistuneet paljon heikommin kuin muissa laitteissa.

Mistä aloittaa?

Ihan ensimmäiseksi kannattaa aloittaa tilanteen kartoitus oman laitteen ominaisuuksista. Valitettavasti tietokoneen emolevylle integroitu äänikortti on yleensä ensimmäinen pullonkaula hyvälle äänelle. Valmistajat kertovat emolevyn audiosta yleensä viimeisenä, trendi on tosin kokemassa muutosta ja audiosta on ruvettu puhumaan enemmän. Saimme kuitenkin huomata että 1000 € maksavan emolvevyn ensimmäiseksi mainittu asia audiopuolella on led valaistut audioportit, luimme tietty muutkin asiat ja kyseessä voisi olla ihan ok tason äänenlaatu. Tilanteessa pitää ottaa huomioon kuitenkin emolevyn 1000 € hinta, tavalliset emolevyt pyörivät 100–300 € haarukassa.

Emme ole kyseistä emolevyä testanneet mutta hintatasosta ja speksesistä päätellen änentason voisi olettaa olevan kohtuullinen. Kohtuullisella tarkoitamme että se on jopa hifiharrastajalle jotenkin kuunneltavalla tasolla, vaikka komponentit olisivat kuinka hyviä, tietokoneen kotelossa tapahtuu liikaa jotta kaikki häiriöt saataisiin nollattua.

Ihan ensimmäiseksi laitteeksi voimme lämpimästi suositella Fiio K3 laitetta, hintaluokassaan laite on äärimmäisen hyvä hinta/laatu suhteeltaan. Kytkemällä laitteen tietokoneeseen USB kaapelilla ohitetaan kaikki kotelossa tapahtuvat häiriöt ja äänenkäsittely siirretään Toppingin omaan koteloon. Laite on sitä ihmeellinen hintaluokassaan että sitä voi käyttää kuulokkeiden, kaiuttimien sekä aktiivisubbarin kanssa. Laitteessa tulee lisäksi mukana kaukosäädin joka on yleensä paljon kalliimman hintatason laitteille varattu lisä. Viimeisenä bonuksena laite pystyy striimaamaan äänilähdettä bluetoothin kautta esimerkiksi kannettavalle kaiuttimelle tai kuulokkeille.

Millä päättää?

Äänentoiston ideana on tietysti toistaa ääntä ja viimeinen osa äänentoistossa on tietysti kuulokkeet tai kaiuttimet. Kaiutinpuolella vaihtoehtoja on niin monia että pitäydymme kuulokeratkaisuissa tässä artikkelissa.

Kuuolokepuolella voimme suositella kahta eri kuuloketta ja ne ovatkin sekä budjetilta että käyttötarkoituksiltaan hiukan erilaisia. Fiio EH3 kuulokkeet ovat edullinen vaihtoehto hyvälle äänenlaadulle, sen lisäksi että ovat vastamelukuulokkeet ne tukevat myös häviöttömiä kodekkeja. Fiion kuulokkeet tukevat toistoa myös USB-C sekä 3,5 mm liitännöillä. Mikäli ei ole ennen omistanut hifikuulokkeita ovat nämä mainio ensiostos.

Astetta parempaa äänentoistoa haluavalle suosittelemme HifiMAN Sundara kuulokkeita. Hinnakkaammat sundarat ovat todella kestäviä ja mahtavaa äänenlaatua tarjoavat kuulokkeet. Sundarassa ei ole Bluetooth tukea, tämä johtunee siitä että langaton äänensiirto on silti hiukan jäljessä langallista siirtoa.

Pelaajille suunnitellut kuulokkeet

Pelaajille suunnitellut kuulokkeet ovat kasvattaneet tietysti suosiota viime aikoina, valitettavasi niiden hintataso ei kohtaa laadun kanssa. Useita satoja euroja maksavat kuulokkeet tarjoavat parhaimmillaan siedettävän äänimaailman. Muutamat kuulokevalmistajat tarjoavat kuulokkeiden mukana omaa DAC laitetta erilaisilla ominaisuuksilla, vaikka tämä on mukava lisä, toimivuus on yleensä ulkonäön tasolla.

Ennen kuin tekee useamman sadan euron sijoitusta kuulokkeisiin suosittelemme lämpimästi ostamaan hifi kuulokkeet tai vähintäänkin kuuntelemaan samaa lähdettä hifikuulokkeilla ennen pelikuulokkeiden ostamista.